BlogiOikea lääke oikealle henkilölle oikeaan aikaanhelmikuu 5, 2019Minua on aina kiinnostanut olla apteekissa töissä. Tämä johtuu mummostani. Hän oli farmaseutti ja ylpeä siitä. Jopa kotirouvana ollessaan hän tunsi arvonsa. Hiekkalaatikolla lasten kanssa ollessaankin mummoni kieltäytyi seurustelemasta muiden äitien kanssa, koska he olivat vain tavallisia kotiäitejä ja hän oli sentään farmaseutti. Äitini kuoli syöpään kun olin 6-vuotias. Sen jälkeen asuin pari vuotta isovanhempieni luona Lahdessa. Mummoni oli töissä Lahden Keskussairaalan yhteydessä olevassa Yliopiston Apteekin lääkevarastossa. Nimi muuttui myöhemmin Helsingin Yliopiston Apteekiksi, joka toimii edelleenkin Helsingin Yliopiston alaisuudessa. Muutaman kerran sain vierailla hänen työpaikallaan. Siitä jäi minulle ihanat muistot. Nautin joka hetkestä. Varsinkin apteekin tuoksut saavat minut edelleenkin palaamaan lapsuuteen. Jopa ulkomailla matkaillessani yritän vieläkin vierailla ainakin yhdessä apteekissa nauttimassa ilmapiiristä. Vuosien myötä unohdin tämän muiston. Haaveilin milloin mistäkin. Lukion jälkeen mietin tätäkin vaihtoehtoa, mutta kuvittelin ettei minulla ollut mitään mahdollisuutta selviytyä edes pääsykokeista. Olin keskittynyt opiskelemaan kieliä ja humanistisia aineita, enkä luonnontieteitä. Lukion jälkeen olin töissä sekä sairaalan keittiössä että hoitoalalla. Opiskelin vuoden verran Inarin kansanopistossa tiedotusoppia. Siellä tapasin nykyisen mieheni ja saimme kaksi ihanaa lasta. Olin kuullut eräältä ystävältäni lääketyöntekijäkoulutuksesta. Ajattelin sen olevan ensiaskel lapsuuden toiveeni toteutumiseen. Asuimme Oulussa ja siellä alkoi koulutukseni. Sen jälkeen hain farmaseuttikoulutukseen Helsinkiin, koska sinne pääsi suoraan tutkintotodistuksella. Jätin kuitenkin menemättä sillä kertaa, koska mieheni opiskeli ja työskenteli Oulussa ja lapseni olivat vielä pieniä. Aloitin sittemmin sairaanhoitajakoulussa, josta valmistuin pahimpaan lama-aikaan 90-luvulla. Tein paljon keikkoja sekä Oulun Kaupunginsairaalaan että vanhainkoteihin. Siihen aikaan oli myös jatkuvasti ilmoituksia, joissa haettiin sairaanhoitajia Lontooseen. Mieheni sai minut innostumaan työstä ulkomailla. Olin lukion jälkeen au-pairina Lontoossa, joten kielitaidosta se ei koskaan ollut kiinni. Ehdin olla melkein puoli vuotta Bartsissa eli St Bartholomew’sin sairaalassa gynen leikkurissa, kunnes sain töitä Oulusta Kuurojenkoti Runolasta. Siinä työssä opin myös paljon erilaisista ihmisistä. Lopulta sain tarpeekseni jatkuvasta vuorotyöstä ja hain uudestaan Helsinkiin opiskelemaan. Sen jälkeen tunsin tulleeni kotiin. Työpaikkojen saaminen oli helpompaa, työ oli kiinnostavaa ja monipuolista. Ainoa huono puoli asiassa oli, ettei Oulun kokoisessa kaupungissa ollut tarpeeksi vapaita paikkoja eli työmatkani olivat pitkiä ja aikaa vieviä. Asiaa ei parantanut lonkkakulumani, jonka takia minut on leikattu kaksi kertaa. Siitä kaikesta syntyi ajatus kirjasta, jonka päähenkilönä on kaltaiseni farmaseutti-sairaanhoitaja. Intoa lisäsi huomio, jonka tein luettuani lukemattoman määrän dekkareita. Jos kirjassa on henkilönä farmaseutti, hän on yleensä syyllinen rikokseen, jota viisas lääkäri, nokkela poliisi tai tarkkasilmäinen yksityisetsivä tutkii. Eikä kukaan oikeastaan tiedä, mitä apteekissa oikeasti tapahtuu. Toivon todellakin, että olen osannut kertoa jotain siitä todellisuudesta, jossa siellä eletään yleisön näkymättömissä. Meillä jokaisella on tarina apteekista. Tämä on minun tarinani....
