Mistä niitä tarinoita oikein tulee?

Jokaisella on oma tarinansa. Tarinat ovat tärkeitä. Ne syntyvät kokemuksista ja tunteista. Niillä on alku, keskikohta ja loppu.

Sannan tarina alkoi pimeänä syksyisenä iltana autossa jossakin Pyhäsalmen ABC:n ja Oulun Rajahaudan välisillä lakeuksilla. Farmaseutti, joka ei tällä kertaa ole syyllinen rikokseen, niin kuin yleensä kirjallisuudessa on tapana. Aihe jäi muhimaan aivoissani, vaikka emme sen jälkeen puhuneet asiasta pitkään aikaan.
Mitä enemmän aikaa kului taustatyön ja muun tekemisessä, tajusin, kuinka monia esteitä koko tarinan kertomiseen liittyi. Onnistuin rakentamaan ne ihan itse epäilemällä omaa osaamistani.

Sannan hahmo muotoutui hitaasti. Tiesin itse millainen hän olisi, mutta miten saisin hänet toimimaan haluamallani tavalla? Herätin hänet eloon ja hän alkoikin elää omaa elämäänsä. Hänestä tuli juuri sellainen vahva nainen, jossa on pisara Modesty Blaisea ja neiti Marplea. Hän osaa kuunnella herkällä korvalla ihmisten puhetta. Farmaseuttina se kuuluu toimenkuvaan. Ihmiset puhuvat eri tavalla lääkärille tai jopa poliisille. Apteekissa kuulee usein lauseen: ”Ei tämän takia kannata lääkäriä vaivata. Niillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin kuunnella turhia valituksia.”

Varsinkin maaseudulla vanhemman väen keskuudessa tämä on varsin yleinen asenne. Sama toimii myös sairaanhoitajien osalta. Hehän ovat osastolla eniten tekemisissä potilaiden kanssa. Hoitajat tarkkailevat potilasta vuorokauden ympäri ja toteuttavat lääkärin määräämää hoitoa. Heidän toimintansa on koko ajan näkyvillä ja arvostelun alla. Varsinkin hoivaosastoilla vierailevat omaiset ovat aina valmiina huomauttamaan jokaisesta epäkohdasta. Vierailuajan alkaessa potilaat on pesty, puettu ja ruokittu. Huoneet on siistitty ja sängyt pedattu. Hoitajat vetäytyvät kansliaan tai kahvihuoneeseen pois vieraitten tieltä. Ja niinpä vierailijan silmin nähtynä he ovat istuneet koko aamun laiminlyöden potilaita.

Kirjan tarina oli helpompi kehittää. Varsinkin kun tyrmäystippoja oikeasti käytetään sekä kirjoissa että oikeassa elämässä. Missään ei vain mainita uhrin kokemusta tai sitä, etteivät kaikki reagoi samalla tavalla lääkkeisiin. Meille opetettiin jo farmakologian perusteissa se, että myrkyn ja lääkkeen ero on annostuksessa. Eli vaaratonta lääkettä ei ole olemassa.

Vasta käsikirjoituksen valmistumisen jälkeen tajusin, kuinka ajankohtainen koko aihe oli. Viime vuoden isoimmat uutiset koskettelivat Oulussa tapahtuneita hyväksikäyttötapauksia. Yksityisen vanhustenhoidon väärinkäytökset olivat toinen suuri uutisaihe. Hoitajat saivat todella paljon lokaa niskaansa. Puhuttiin paljon hoitajamitoituksista ja työmoraalista.

Kysymys on kuitenkin koko alan arvostuksesta. Vanhustenhoito on todella kriisissä, koska sitä ei pidetä samalla tavalla vaativana kuin esimerkiksi leikkaussalitoimintaa. Tosiasiassa se on vaativampaa, koska hoivakodeissa asuvat vanhukset ovat todella huonokuntoisia sekä henkisesti että fyysisesti. Hoitajilla on todella rankkaa, potilaat ovat todella arvaamattomia, koskaan ei tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi.

Tämä on tärkein syy kirjoittaa Sannan tarinaa. Hoitajien ja farmaseuttien on saatava äänensä kuuluviin.